Harjulan Hallan historiaa

Urheilutoiminta lähti käyntiin Suinula-Haviseva kyläyhteistyössä jo 1920-luvulla. Silloin järjestettiin juoksu-, hiihto- ja ampumakilpailuja Havisevan korpraalikunnan toimesta. Vuonna 1927 oli ensimmäiset kyläottelut yleisurheilussa. Suorituspaikkoina olivat Perälän kenttä ja aseman lastausalue.

Kangasalan Kisan alaosasto perustettiin Suinulaan ja Havisevalle 13.päivänä heinäkuuta 1930. Noista ajoista ei ole jäänyt kirjallista materiaalia. Ilmeisesti toimintaa rahoitettiin ainakin tansseilla. Havisevan työväenyhdistyksen Torppa oli tanssien pitopaikkana. Ensimmäiset tanssit Torpalla pidettiin 1.10.1930. Järjestysmiehinä olivat Kalle Östring ja Lauri Antila.

Havisevan ensimmäinen rekisteröity urheiluseura oli Havisevan työväenyhdistyksen V- ja U-seura Riento. Se perustettiin 6.päivä huhtikuuta 1932 ja rekisteröitiin 10.päivänä syyskuuta 1932. Seura liittyi TUL:n jäseneksi. Seuran ensimmäinen johtokuntaan kuuluva puheenjohtaja oli Lauri Willgren.

Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajan lisäksi Väinö Nikkilä, Matti Löfgren, Paavo Järvelä, Yrjö Mäkinen, Arvo Willgren ja Jussi Lahtinen. Seuran toiminnasta ei ole jäänyt materiaalia. Puheenjohtaja Lauri Willgren oli kunnioitettu vakaa rakentaja. Moni Havisevan ja Suinulan rakennus on hänen rakentamansa ja hän on ollut mukana esimerkiksi Haralan Harjun tornin teossa.

Kangasalan Kisan alaosasto halusi itsenäistyä. Ensimmäisen kerran se esitettiin seuran vuosikokouksessa 17.päivä tammikuuta 1937. Itsenäinen seura perustettiin 16.helmikuuta 1937. Seuran nimeksi tuli Harjulan Halla ry. Mistä seura on saanut nimensä, olisi hyvä tietää. Siitä ei ole jäänyt jälkipolville tietoa. Ainakin Haralanharju on nimessä vaikuttajana.