Harjulan Halla

KANGASALA JUKOLA 2019

 

14- 16.6.2019

Jukolan Viesti on suurin suomalainen urheilutapahtuma ja maailman suurin suunnistusviesti. Harjulan Halla tekee ison talkoilun Jukolan Viestin yhteydessä. Vastaamme yhden pysäköintialueen (P5) liikenteen ohjaamisesta, poislähtevien autojen maksujen tarkastuksesta ja alueen valvonnasta.

Tartu tilaisuuteen ja lähde mukaan Jukolan ihmeeseen muutamaksi päiväksi.

Hallassa tarvitsemme talkoolaisia n. 50- 60 hlöä, johon ikäraja on vähintään 15- vuotta. Olemalla mukana Jukolassa, osallistut samalla oman kylämme liikunnan kehittämiseen! Talkoista saatava korvaus ohjataan suoraan seuramme liikuntapaikkahankkeeseen Havisevalle tai sen ympäristöön.

Toimimme paikoitusalueella ”P5” kolmessa eri vuorossa. Alueelle mahtuu kaikkiaan noin tuhannen autoa. Yhden vuoron koko on n.15- 20 henkilöä. Määrittelemme vuorot seuramme sisäisesti toiveiden mukaan.

Ilmoittaudu talkoolaiseksi www.jukola.com- sivuilla kohdassa “talkoolaiset”

Kirjoita seura, jonka nimissä talkoilen -kohtaan: Harjulan Halla ry

Minulla on jo sovittu talkootehtävä -kohtaan: valitse Kyllä + liikennevaliokunta

Harjulan Hallan yhteyshenkilöinä toimii:

Sami Kielenniva (harjulanhallary@gmail.com)

Kati Kukkonen (katikukkonen73@gmail.com)

KANGASALA JUKOLA 2019 TARVITSEE MEITÄ JA ME TARVITSEMME JUKOLAA!

ULKOLIIKUNTAPAIKKA HAVISEVALLE!

Hallan johtokunta on aloittanut Havisevan alueelle oman ulkoliikuntapaikkahankkeen suunnittelun. Tämän rahoittamiseen tarvitsemme varatun 10000€ lisäksi Jukolasta saatavan merkittävän korvauksen. Kaiken ehtona on että hoidamme sovitun paikoitusalueen Jukolassa kunnialla alusta loppuun asti. Kaupungin kanssa alustavat neuvottelut liikuntapaikkahankkeelle on aloitettu ja Jukolasta saatavat talkootuotot ohjataan suoraan tähän hankkeeseen. Tiedotamme myöhemmin hankkeen etenemisestä lisää verkkosivuillamme.

Tulethan rohkeasti mukaan!!!

Ystävällisin Terveisin!   Harjulan Hallan johtokunta

Hallan toiminta

Harjulan Halla ry on vireä ja monipuolisesti liikuntaa ja tapahtumia järjestävä kyläseura Havisevalla. Tämä vuosi on erityisen historiallinen, sillä seuran perustamisesta on kulunut 80-vuotta.

Lasten liikunta ja liikkuminen on avain kaikkeen toimintaamme. Pyrimme järjestämään hauskoja pelejä sekä liikuntaa eri-ikäisille lapsille sopivaan muotoon. Suurilta osin nämä saadaan hoidettua hienosti omalla talkooväellä. Tarvittaessa käytämme kuitenkin myös ulkopuolisia tahoja toiminnan toteutuksessa. Liikuntatunteja muokataan ja säädetään tarpeen tullen ja näistä muutoksista ilmoitamme Facebookin kautta.

On hyvä huomioda myös se, että terveellinen ja järkevä tapa liikkua on jokaisen omalla vastuulla. Harjulan Halla ei ole vakuuttanut harrastajiaan erillisellä vakuutuksella. On myös tärkeää että jokainen opastaa omia lapsia ja nuoriaan terveelliseen ja turvalliseen liikkumiseen. Halutessasi voit kysyä asiasta lisää johtokunnaltamme!

Lähiliikunta on taloudellisesti kannattavaa, luontoa säästävää ja arkea helpottavaa toimintaa – kaikkien kyläläisten parhaaksi. Jos haluat kehittää jotain uutta liikuntalajia itsellesi ja ryhmällesi, ole yhteydessä liikuntajaoston toiminnanjohtajaan. Kun huomaat jotain, mikä voi edistää Hallan toimintaa, kerro siitä eteenpäin. Tärkeintä on, että nautitaan koko kylän voimin kaikesta liikunnan tuomasta ilosta!

HARJULAN HALLA RY,
36120 SUINULA
Y-TUNNUS 1007196-1

Seuran vuosittainen jäsenmaksu:

Perhe 30€ tai Lapsi 10€ tai Aikuinen 15€

Liity Harjulan Hallan jäseneksi ja näin tuet samalla monipuolista kyläliikuntaa. Laita maksun liitteeksi perheenjäsenten nimet, lasten ikä ja sähköpostiosoite.

Maksamalla jäsenmaksun, saat itsellesi mahtavat lähiliikuntamahdollisuudet kotiympäristössäsi.

Tilinumeromme on FI85 5104 0020 0808 46

Liity Harjulan Hallan jäseneksi

Kun liityt Harjulan Hallan jäseneksi, tuet samalla monipuolista kyläliikuntaa. Liittymällä ja maksamalla jäsenmaksun saat mahtavat lähiliikuntamahdollisuudet kotiympäristössäsi.

Liity jäseneksi